Espanja-info.net

Nimipäivää viettää: Eevert, Isto

Kotimaan uutiset (YLE)

  • Kotikunta poistuu julkisista verotustiedoista
    Tuloverotuksen julkisista tiedoista lähtee henkilön kotikunta. Eduskunta hyväksyi torstaina hallituksen esityksen, jonka tarkoituksena on parantaa yksityisyyden suojaa hakeneen ihmisen turvaa.
  • Hätäkeskus saa yhä melkein miljoona turhaa soittoa vuosittain
    Puhelin pirisi hätäkeskuksissa viime vuonna noin 4,2 miljoonaa kertaa. Oikeita hätäpuheluita tuli noin kolme miljoonaa kappaletta. Hätäkeskuksiin saapui myös 900 0000 sinne kuulumatonta soittoa.
  • Työryhmä selvittää kuntalain uudistusta
    Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) on asettanut työryhmän selvittämään nykyisen kuntalain uudistustarpeita. Myöhemmin kuntaliitto asettaa parlamentaarisen komitean, joka jalostaa selvityksen lakiesitykseksi. Uusi lakiesitys on tavoitteena saada eduskuntaan ensi vaalikaudella.

Viikon esittelyt

Brigitte Hintzen: Andalusia - taide ja arkkitehtuuri

andalusia_taide_-1Tiesitkö, että Andalusian maakunnan nimi tulee vandaaleilta, jotka ryöstivät ja hävittivät aluetta kansainvaellusten aikana. Nimen antoivat arabit, jotka alkoivat kutsua aluetta nimellä Al-(V)andaluz, Vandaalien maa.

 

Viikon vieras Timo Riiho

 

timo_riihoSuomen Madridin-instituutin entinen johtaja ja lusohispaanisen kulttuurin asiantuntija Timo Riiho on kääntänyt Hard Rock Hallelujah’n sanat Espanjan kuningattarelle ja kestittänyt Suomessa lähes sataa espanjan kieltä puhuvaa vierasta. Partaveikko kertoo vievänsä vieraat yleensä Harjutorin yleiseen saunaan ja Helsinginkadun nakkikioskille. Opittavaksi suositeltavaan suomen sanastoon kuuluvat ’bisse’ ja ’perkele’.

 

Patrik Borg: Löydä tie keveään oloon

borg-patrik-loyda-tie-keveaan-oloonRavitsemustutkija Patrik Borg kävi muutama viikko sitten pitämässä hyvinvointiluentoja Aurinkorannikolla, mm. kirjakauppa Hemingwayssa. Hänen ajatuksensa terveellisestä elämästä ja painonhallinnasta herättivät paljon mielenkiintoa.

 

Viikon vieras Justo de la Rosa

justo_delarosa2Taiteilija Justo de la Rosa, mitä mieltä olet viime vuosisadan nimekkäistä espanjalaistaiteilijoista, kuten Pablo Picassosta tai Salvador Dalísta? Taidemaalari osoittaa ateljeensa roskakoria, jonka kylkeen edellisten merkkihenkilöiden kasvokuvat on maalattu ja moittii: ”He huijasivat koko maailmaa; kaikki heidän signeeraamansa työt eivät edes olleet heidän itsensä maalaamia!”

 

Välimeren keittiö - Espanja


iberVälimeren keittiö - Espanja on ollut Aurinkorannikolla  viime vuosien suosituin kokkikirja.  Niinpä nyt onkin kaikki syy selvittää, millaisia espanjalaisia reseptejä kirja oikeastaan sisältää.

 

Viikon vieras Kaija Tyyskä

kaija-1Kahdeksan talvea Espanjassa viettäneelle Kaija Tyyskälle huumori on elämässä tärkeää – joskus nainen kertoo kärsivänsä ihan huumorivajeesta. Espanjalaisilla on naisen mielestä hyvä huumorintaju, ja hassutteluhauskaa voi pitää latinoiden kanssa kielimuurista huolimatta.

 

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

hotakainen-kari-ihmisen-osaEsittelemme teille tänään viikon kirjan. Nyt käymme läpi Ihmisen osaa, jonka on kirjoittanut Kari Hotakainen.

 
Sivu 4 / 19
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Haku näiltä sivuilta

Ennuste 4vrk

72°
22°
°F | °C
Selkeää
Tuuli: P nopeudella 3 m/s
to
Selkeää
57 | 82
14 | 28
pe
Enimmäkseen aurinkoista
57 | 86
14 | 30
la
Enimmäkseen aurinkoista
59 | 87
15 | 31
su
Selkeää
60 | 86
16 | 30

Viikon vieras

karen-pieniAurinkorannikolla lomaili kesällä erikoinen nuori nainen – 23-vuotias Suomeen erikoistunut kiinalais-amerikkalainen bisnesnainen Karen Mae Cheung, joka uskoo olleensa edellisessä elämässään suomalainen.

Lue lisää..


Viikon kirja

huovinen_veitikkaViime vuonna kuollut suomalaisen kirjallisuuden mestari Veikko Huovinen oli 1970-luvun alussa terävimmillään. Legendaarisen Havukka-ahon ajattelijan luonut kirjailija aloitti viiksitrilogian Veitikalla, A. Hitlerin elämää ja toimintaa kuvailevalla teoksella.

Lue lisää...


Ilmainen e-kirja

Tämän e-kirjan (Espanjan ruokakulttuuri) avulla tutustut helposti Espanjan eri alueisiin. Kirja on ilmainen kaikille, jotka liittyvät Espanja-info.net:in postituslistalle.
Lue lisää ja hanki kirja itsellesi ilmaiseksi!

sivun alkuun

Olet täällä: Etusivu Viikon esittelyt

Uusimmat uutiset Espanjasta

Uusimmat artikkelit tietopankissa

Uusimmat keskustelut

AJANVARAAJA/BUUKKAAJA kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:30
Kovaääninen, kurnuttava pikkulintu kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:24
Skypen herja kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:23
Patikointi ja luontoreitit kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:21
Eri yhdistysten juttujen sekoamisesta kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:20
junalla/bussilla? kirjoittanut buckstab
tänään kello 16:19