Espanja-info.net

Nimipäivää viettää: Asko

Kotimaan uutiset (YLE)

Viikon esittelyt

Jo Nesbö: Suruton

suruton_1Pankinjohtajalla on 25 sekuntia aikaa tyhjentää seteliautomaatti. Aikaa kuluu 31 sekuntia. Ryöstäjä nostaa kuusi sormea valvontakameralle ja ampuu panttivangiksi ottamansa naisen tylysti.

 

Viikon vieras Kenneth Åkerblom

kenneth_oker-blom_uudestaanViikon vieras Kenneth Åkerblom: ”Kun Unileverin johtaja Bill Coin, varsinainen herkkusuu, tuli Suomeen kotikaupungistaan Pariisista, tarjosin hänelle päivällisen ravintola Palacessa Helsingissä. Alkuruoaksi söimme graavilohta korvasienikastikkeen ja nokkosmuhennoksen kerta. Kerroin hänelle, että olemme tilanneet raakaa kalaa, sieniä, jotka ovat tappavan myrkyllisiä ellei niitä keitä, ja rikkaruohoja, jotka viihtyvät parhaiten maalla ulkovessojemme takana.”

 

Viikon kirja: Häivähdys punaista

ErkkiTuomioja-6798.jpg_817773799Kansanedustajan ja moninkertaisen ministerin Erkki Tuomiojan ei kovin kaukaa ole tarvinnut etsiä aihetta palkittuun kirjaansa Häivähdys punaista. Kirjan päähenkilö Hella Wuolijoki oli Tuomiojan isoäiti ja hyvin värikäs hahmo.

 

Viikon Vieras Jari Nieminen

jari_nieminen-2”Olen parantumaton tapaus, lukee papereissani”, hymyilee Jari Nieminen. Vuoden 1990 pääsiäisenä, 14-vuotiaana, Jari joutui onnettomuuteen, jossa ”menivät jalat”. Seikka ei ole kuitenkaan nuoren miehen menoa juuri hidastanut, sillä harrastuksiin kuuluvat muun muassa varjoliito ja tennis, ja koripalloakin Jari on pelannut nykyisen kotimaansa Espanjan pääsarjassa.

 

Viikon vieras Pia Kianne

pia_kianne”Tulin vuonna 2008 töihin taiteilijaresidenssiin Cádiziin ja myöhemmin olisin päässyt vastaavaan residenssiin Meksikoon apurahan turvin. Lentopäivänäni maailmalle levisivät kuitenkin uutiset sikainfluenssasta ja kaikki lennot peruttiin”, aloittaa lasitaiteilija Pia Kianne tarinan siitä, kuinka päätyi putiikinpitäjäksi Costa del Solille.

 

Reijo Mäki: Valkovenäläinen

Valkovenlinen52-vuotias Reijo Mäki debytoi 25 vuotta sitten kirjallaan Enkelipölyä. Jussi Vares esiintyi ensimmäisen kerran seuraavana vuonna julkaistussa Moukanpelissä. Tämä lain molemmin puolin viihtyvä sankari olisi tylsä, jos miehessä ei olisi annosta itseironiaa ja ripausta filosofia.

 

Viikon vieras Heikki Kukkonen

heikki_kukkonen1Ilomantsissa syntynyt taidegraafikko Heikki Kukkonen asusti Espanjassa kahdeksantoista vuoden ajan, kunnes päätti palata takaisin Suomeen. Taiteilija on sopeutunut hyvin maisemanvaihdokseen, ja samoin on tehnyt pienen espanjalaiskaupungin kadulta perheenjäseneksi otettu löytökoira Salvadora Dalí, joka aluksi tosin katseli kummissaan, mihin talvisella Suomen maalla pitäisi tarpeensa tehdä, kun nurmikkoa ei ollut näkösällä.

 
Sivu 3 / 19
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Haku näiltä sivuilta

Ennuste 4vrk

88°
31°
°F | °C
Selkeää
Tuuli: Lounas nopeudella 9 m/s
ma
Selkeää
60 | 87
16 | 31
ti
Sateen mahdollisuus
53 | 80
12 | 27
ke
Selkeää
53 | 78
12 | 26
to
Selkeää
57 | 84
14 | 29

Viikon vieras

karen-pieniAurinkorannikolla lomaili kesällä erikoinen nuori nainen – 23-vuotias Suomeen erikoistunut kiinalais-amerikkalainen bisnesnainen Karen Mae Cheung, joka uskoo olleensa edellisessä elämässään suomalainen.

Lue lisää..


Viikon kirja

huovinen_veitikkaViime vuonna kuollut suomalaisen kirjallisuuden mestari Veikko Huovinen oli 1970-luvun alussa terävimmillään. Legendaarisen Havukka-ahon ajattelijan luonut kirjailija aloitti viiksitrilogian Veitikalla, A. Hitlerin elämää ja toimintaa kuvailevalla teoksella.

Lue lisää...


Ilmainen e-kirja

Tämän e-kirjan (Espanjan ruokakulttuuri) avulla tutustut helposti Espanjan eri alueisiin. Kirja on ilmainen kaikille, jotka liittyvät Espanja-info.net:in postituslistalle.
Lue lisää ja hanki kirja itsellesi ilmaiseksi!

sivun alkuun

Olet täällä: Etusivu Viikon esittelyt

Uusimmat uutiset Espanjasta

Uusimmat artikkelit tietopankissa

Uusimmat keskustelut

Selkäänpuukottaja kirjoittanut admin
tänään kello 15:01
edullista majoitusta kirjoittanut buckstab
tänään kello 07:12
Kovaääninen, kurnuttava pikkulintu kirjoittanut buckstab
tänään kello 07:03
Kotkaperheen elämää kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:54
El Torcal de Antequera kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:43
Stadin Viikko Fuengirolassa 18.-22.11. kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:36