Mediapersoona Belén Esteban kertoi viimeisimmästä erosta miehensä Franin kanssa ”Salvame” -ohjelmassa. Pariskunnan lähipiiri uskoo, että ero olisi nyt lopullinen.
Belen ja Fran ovat tunteneet toisensa nuoruudesta lähtien. Vuosien etäisyyden jälkeen nuoruudenrakkaus sinetöitiin avioliitoksi vuonna 2008. Vuodet välissä ovat kuitenkin jättäneet jälkensä ja Belenistä on tullut koko Espanjan tuntema mediapersoona. Fran toimii ravintola-alan yrittäjänä. Suhde Franin kanssa on alkuhuuman jälkeen muuttunut sarjaksi riitoja ja eroja, joista jokainen on päätynyt televisiokanavalle tai lehtien sivuille.
Molemmat vakuuttavat rakkauttaan, mutta yhteiselo ei suju kummankaan odotusten mukaisesti. Eropaperit on on otettu jälleen esille.












"