Marbellassa järje
stettiin lauantaina hyväntekeväisyysillallinen sodan jalkoihin jääneiden lasten hyväksi tehtävän avustustyön tukemiseksi. Children for Peace järjestön toteuttamaan tapahtumaan oli saapunut mm Back Street Boys yhtyeestä tunnettu Aaron Carter. Gaalan juonsi Ana Obregon.
Gaalan aluksi Villa Padiernan amfiteatterissa pidetyn coctail tilaisuuden yhteydessä saatiin seurata Manuela Varonesen tanssikoulu Pop Academia Faman oppilaiden tanssishowta. Yli kolmenkymmen paikallisen lapsen ja nuoren taidonnäytteet saivat vahvistuksen New York City Balletin kahden tanssijan muodossa. Mukana oli myös ammattilaisflamencotanssioita. Arvovaltaiselle yleisölle esitettiin myös Dario Polin säveltämät ja sanoittamat Corazon sekä Marbella kappaleet paikallisen englantilaisen laulajan tulkitsemana.
Illalisen aloitti Los Vivancos tanssiryhmä. Espanjalainen flamencoversio seitsemästä veljeksestä sai yleisön vankkumattoman suosion. Lapsitähtenä uransa aloittanut Aaron Carter kantoi hänkin kortensa kekoon hyvän asian puolesta.
Paikalla vilahteli lukuisia julksisuuden henkilöitä ja gaala kuvattiin sekä BBC ja CNN kanaville.
Children for Peace järjestö rahoittaa gaalan tuomalla rahalla avustuskohteitaan Etiopiassa, Malilla selä Palestiinassa.












"