Espanjassa matkaavan silmiin on osunut eri puolilla Espanjan sama musta härkä. Alunperin alkoholimerkin mainoksiksi luodut härät ovat jääneet espanjalaisten rakastamiksi maamerkeiksi. Muutama päivä sitten Mallorcalta löytyvä ainoa härkä oli saanut ylleen sateenkaaren värit.
Vaikka 1990-luvulla valtateiden reunoille rakennettuja mainoksia purettiin ja niiden mukana myös härkiä vähennettiin, on osittain jo kansalliseksi symboliksi muodostunut musta härkä pystyssä edelleenkin noin 70 paikassa eri puolella Espanjan.
Muun Espanjan suosimat härät eivät ole suuressa suosiossa Katalonian alueella eivätkä Baleaareilla. Esimerkiksi Mallorcalla on pystyssä enään yksi härkä joka löytyy Algaidan ja Montuïrin väliseltä alueeelta. Nyt tämä mustana tunnettu härkä on maalattu sateenkaaren värein. Tempauksen tekijästä ei ole tietoa, mutta arvellaan työn takaa löytyvän joko härkätaistelun vastustajien tai gay -ryhmän edustajien.
Iloisen värin saanut härkä on ainakin espanjalaismediassa herättänyt positiivista huomiota.












"