Espanjaan virtaa laittomasti tuotuja hedelmiä ja vihanneksia Marokosta, samaan aikaan kun Andalusian viljelijät ovat hätää kärsimässä.
Junta de Andalucia on vaatinut tarkempaa seurantaa Marokosta saapuville tuotteille. Erityisesti valvonnan halutaan keskittyvän maataloustuotteisiin. Paineita kontrollin tiukentamiseksi on tullut sekä Euroopan Unionilta, että paikallisilta maanviljelijöiltä, jotka väittävät monien hedelmien ja muiden maanviljelystuotteiden saapuvan maahan laittomasti. Tomaattien tuontia halutaan erityisesti valvoa, koska Almerian ja Granadan tomaatin viljelijät sanovat olevansa konkurssin partaalla.
Espanjan hedelmien ja vihannesten tuottajien yhdistys FEPEX väittää Marokosta tuodun Euroopan Unioniin yhteensä 24 000 tonnia tomaatteja viimeisten kahden viikon aikana marraskuussa. Virallisten sääntöjen mukaan tuontia saisi olla kuitenkin vain 10 600 tonnia. Maanviljelijät ovat vaatineet hallitusta ryhtymään radikaaleihin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi ja suojellakseen andalusialaisia viljelijöitä.
Samaan aikaan Espanjan hedelmien ja vihannesten vienti muihin Euroopan maihin on laskenut 35% kahden viime vuoden aikana.





Tämän e-kirjan (






"


