Kaikki espanjalaiset pre-paid liittymät, joita ei ole rekisteröity, tullaan sulkemaan lopullisesti sunnuntaina puolen yöaikaan.Espanjan hallitus ei ole hyväksynyt teleoperaattorien pyyntöjä saada jatkoaikaa pre-paid puhelimien numeroiden rekisteröimistä varten. Hallitus vaatii, että kaikki pre-paid liittymät on rekisteröitävä viimeistään ensi sunnuntaihin kello 24.00 mennessä tai ne poistuvat lopullisesti käytöstä.
Puhelinyhtiöt ovat arvioineet noin kolmen miljoonan puhelimen mykistyvän maanantaiaamuna. Todellisuudessa puhelimista vain noin kolmannes on nykyisin käytössä ja nekin lähinnä eläkeläisten nimissä, jotka käyttävät numeroa ainoastaan hätätapauksissa.
Uudet määräykset astuivat voimaan Madridin junapommi-iskun seurauksena, pommit aktivoitiin käyttämällä anonyymejä pre-paid puhelimia, joita ei voinut jäljittää. Asiantuntijat epäilevät kuitenkin, ettei uudesta laista tule olemaan apua, koska anonyymin numeron voi edelleen ostaa toisesta maasta - tai hankkia mustastapörssistä.





Tämän e-kirjan (






"


