Oscar ehdokkuuksista kisaava Fernando Trueban uusi elokuva “Baile de la Victoria” tulee elokuvateattereihin ensi-iltaan joulukuun alussa. Fernando Trueban uusi elokuva ”Baile de la Victoria” on valittu edustamaan Espanjaa tämän vuotisissa Oscar mittelöissä. Valinta vahvistettiin tänä tiistaina. Kaksi muuta elokuvaa, jotka olivat ehdokkaana kisaamaan parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnosta Espanjasta olivat Daniel Sanchez Avalon elokuva ”Gordos” sekä Isabel Sanchez Coixetin elokuva ”Mapa de los Sonidos de Tokyo”
Trueban elokuva perustuu Antonio Skarmetan romaaniin ja sen tapahtumat sijoittuvat 90-luvun Chileen. Elokuvan Ensi-ilta on 4. joulukuuta ja se valittiin ehdokkaaksi Espanjan Elokuva-Akatemian kaikkiaan 100 ehdolla olleesta elokuvasta.
Trueba voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 1992 elokuvallaan ”Belle Epoque”. Oscar Gaala pidetään 7. maaliskuuta Hollywoodin Kodak teatterissa.





Tämän e-kirjan (






"


