Espanja on tiistaina suostunut luopumaan Bolivian 60 miljoonan euron velkasaatavista, auttaen näin köyhtyneen Etelä-Amerikan maan kehitystä. Pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero sanoi 60 prosenttia velasta annettavan anteeksi suoraan, kun taas 40 prosenttia olisi menevä koulutuksen rahoitushankkeisiin.
"Se on kädenojennus Espanjalta Bolivian nuorille, joilla ei ole mahdollisuutta koulutukseen, sekä bolivialaisille joilla ei ole vettä tai terveydenhuollon palveluja", Zapatero totesi lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti yhdessä vierailevan Bolivian presidentti Evo Moralesin kanssa.
Keskustelujen aikana käsiteltiin myös mahdollisuutta lisätä Espanjan investointeja Bolivian energia-ja mineraaliteollisuuden alalla. Bolivia aikoo myös kansallistaa sähköntuotantonsa ja sen johdosta yhteistyötä tehdään todennäköisesti joidenkin espanjalaisyritysten kanssa.
Zapatero totesi, ettei Espanja halua mitään vastineeksi velan anteeksiannosta. Hän totesi samalla luottavansa siihen, että espanjalaiset yritykset pystyisivät toimimaan täysin valtuuksin Boliviassa.
Morales tapasi kuningas Juan Carlosin sekä eduskuntaryhmän johtajat saapumisensa jälkeen sunnuntaina. Hän tapasi myös Espanjalaisen energiajätti Repsolin johtajan.





Tämän e-kirjan (






"


