Uusi ekologinen ajattelu on valtaamassa alaa myös espanjalaisten keskuudessa. Suurkaupunkeihin ollaan perustamassa valtion avustuksella latauspisteitä, sähköllä käyvien autojen käyttöön. Espanjan hallitus on valinnut kolme pilotti-kaupunkia, joista sähköautojen markkinointi aloitetaan. Autot esiteltiin ensimmäisen kerran tiistaina teollisuusministeri Miguel Sebastianin läsnä ollessa.
500 latauspistettä tullaan avaamaan Madridiin, Barcelonaan ja Sevillaan 8 miljoonan euron rahoituksella. Summa johon sisältyy myös valtion tuki, jolla on tarkoitus saada sähköautojen myyntiä vauhditettua.
Autot tulevat myyntiin ensi vuonna. Autot on valmistettu Japanissa ja niiden huippunopeus on 130 kilometriä tunnissa. Autojen hinnaksi tulee noin 22 000 euroa ja TV-raportin mukaan hinta pitää valitettavasti jo sisällään valtion maksaman hintatuen.





Tämän e-kirjan (






"


