Espanjan pääministeri José Luis Rodriguez Zapatero oli tänään maanantaina Ruotsissa tapaamassa ruotsalaista kolleegaansa Fredrik Reinfeldtia.Tapaamisella käsiteltiin ensisijaisesti EU:n isännyyden siirtymistä Ruotsalaisilta Espanjalle, joka tapahtuu 1. tammikuuta ensivuonna. Pääministerit käsittelivät myös taloudellista lamaa sekä syyskuun lopulla Pittsburgissa tapahtuvaa G20 kokousta, johon Espanja on saanut kutsun osallistua.
Kolmantena keskustelunaiheena oli YK:n ilmastonmuutoskonferenssi, joka pidetään joulukuussa Kööpenhaminassa. Kokouksessa tullaan käsittelemään Kioton sopimuksen jatkoa.
El Pais-lehti kertoo pääministerin suunnittelevan tapaamiskierrosta kaikkien 27 valtionpäämiehen kanssa ennen vuoden loppua, valmistellakseen Espanjan EU- isännyyttä.





Tämän e-kirjan (






"


