Vaikuttava ilotulitus järjestetään perjantai-iltana vähän ennen puoltayötä Malaguetan rannalla - Malagassa. Ilotulitus seuraa perinteistä ferian avauspuhetta. Tämänvuotisten ferioiden teemana on ”Eurooppa”.Diario Sur lehden mukaan näyttävä, lähes puolituntia kestävä ilotulitus tullaan tahdittamaan iskelmällä ”Europe´s living celebaration”, joka oli edustamassa Espanjaa vuoden 2002 Eurovision laulukilpailuissa.
Lehden mukaan lähes 7 tonnia ilotulitteita on tarkoitus lennättää taivaalle perjantai-iltana. Malagan elokuiset feriat periytyvät jo 1400-luvulta asti. Tämänkesäiset feriat jatkuvat 23. elokuuta asti.
Malagan feriat ovat Sevillan ferioiden ohessa yhdet Espanjan suurimmista. Malagassa feriaviikolla on tapahtumia sekä kaupungin vanhassa keskustassa, että kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla feriakentällä. Kentällä on päivittäin musiikki- ja tanssiesityksiä, jotka perinteisesti jatkuvat aamuyön varhaisille tunneille. Paikalle odotetaan jälleen ennätysmäärä yleisöä. Yksityiskohtaiset tiedot feriatapahtumista löydät osoitteesta: www.feria-de-malaga.es





Tämän e-kirjan (






"


