Cadizilainen eläkeläinen on oikeuden päätöksellä määrätty 208 asunnon ja 160 autotallin omistajaksi San Fernandossa Cadizissa.
Benito Gonzales on 65-vuotias eläkeläinen Cadizista. Tuomioistuin on nyt määrännyt hänet omistajaksi rakennushankkeelle, jonka rakennusyhtiö Aifos joutui jättämään kesken talousvaikeuksien vuoksi.
Gonzales oli ainoana varannut ennakkoon Aifos rakennusyhtymän rakennusprojektista asunnon ja maksanut siitä 80 000 € ennakkoa. Rakennusprojekti ei kuitenkaan valmistunut rahavaikeuksien vuoksi määräajassa ja oikeus määräsi alueen rakennukset viime keskiviikkona pakkohuutokaupattavaksi. Paikalle ei kuitenkaan ilmaantunut ostajia joten oikeus määräsi koko rakennuskompleksin omistajaksi ainoan henkilön joka oli maksanut omistusoikeudesta ennakkoon - Benito Gonzalezin, sillä hän oli joutunut elämään viimevuodet avustusten turvin.
Mitä nyt sitten tapahtuu on, vielä epäselvää. Kiinteistölle on annettu 20 miljoonan euron laina Banesto pankista ja tuomioistuin on määrännyt eläkeläisen selvittämään lainasaatavan 20 päivän kuluessa. Benito Gonzalez sanoo olevansa valmis luovuttamaan omistusoikeuden kolmannelle osapuolelle, kunhan hän vain saa ”kohtuullisen korvauksen” koko hänelle aiheutuneesta ahdingosta.
Selkeää
Tuuli: P nopeudella 1 m/s
pe


55 |
86
13 |
30
la


51 |
80
11 |
27
su


55 |
80
13 |
27
ma


57 |
84
14 |
29





Tämän e-kirjan (






"
