Marokkolaisnaisen kuolema sikainfluenssaan on saanut paljon julkisuutta espanjalaisissa lehdissä.
Nyt tapaus on saanut entistä dramaattisemman käänteen, kun hänen vastasyntynyt lapsensa menehtyi hoitovirheen takia samassa sairaalassa.
Rayan vauva syntyi keisarinleikkauksella 28 viikon ikäisenä, vain hieman ennen kuin hänen äitinsä menehtyi A(H1N1) virukseen, ensimmäisenä Espanjassa.
Rayan oli seitsemänkuinen syntyessään kesäkuun lopulla. Hänen yhdeksäntoistavuotias äitinsä Dalilah Mimuni oli samaan aikaan koomassa ja kuoli muutama tunti lapsen syntymän jälkeen.
Poikavauvan todettiin olevan terve, mutta hän on ollut erityistarkkailussa ennenaikaisen syntymän johdosta. Rayan kuoli kuitenkin maanantai aamuna Gregorio Marañón sairaalassa Madridissa hoitovirheeseen. Sairaalan johtaja myöntää El Mundo lehdelle antamassaan lausunnossa vauvan kuolleen ”järkyttävän lääketieteellisen virheen tähden” ja sairaalan ottavan täyden vastuun tapahtuneesta. Lapselle annettiin ravintoa suoneen, vaikka se olisi kuulunut antaa putkella suoraan vatsaan.
Dalilah Mimunin leski oli jo ilmoittanut ennen lapsensa menehtymistä nostavansa syytteen vaimonsa kuoleman vuoksi, koska samassa sairaalassa ei suostuttu diagnostisoimaan hänen oireitaan sikainfluenssaksi huolimatta hänen nousevasta kuumeestaan ja hengitysvaikeuksista.
Isä on ilmoittanut, että Rayan vauva tullaan hautaamaan äitinsä viereen Marokkoon heidän kotikaupunkiinsa Mdiqiin.





Tämän e-kirjan (






"


