ETA:n kolme eniten etsittyä terroristia pidätettiin lauantaina lähellä Pauta, Ranskassa. Kyseessä on kaksi miestä ja nainen, jotka kaikki olivat aseistettuja pidätyshetkellä. Pidätetyt kuuluivat terroristijärjestön aktiivisimpaan ryhmittymään.
Ranskan poliisi suoritti vihjeen perusteella pidätyksen terroristien poistuessa McDonaldsin hampurilaisravintolasta.
Pidätettyjen epäillään kuuluvan ETA:n sotilaalliseen johtoon ja yhden heistä epäillään sekaantuneen sekä PSOE:n edustajan Isaias Carrascon, että baski liikemiehen, Ignacio Urian murhiin. Poliisi on kiristämässä otettaan ETA:sta ja järjestön katsotaan olevan heikompi kuin aiemmin. Viranmomaiset varoittivat kuitenkin, että vaikka poliisi on viimeisen kolmen viikon aikana onnistunut pidättämään 18 ETA:n jäsentä, ryhmä on edelleen kykenevä tappamaan ja myös yrittää niin tehdä.
ETA on tappanut yli 850 ihmistä pommi-iskuissaan sen jälkeen. kun se vuonna 1968 nousi aseelliseen vastarintaan vaatiakseen baskeille omaa valtiota Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan alueelta.
Selkeää
Tuuli: P nopeudella 0 m/s
pe


55 |
86
13 |
30
la


51 |
80
11 |
27
su


55 |
80
13 |
27
ma


57 |
84
14 |
29





Tämän e-kirjan (






"
