Lepra, vanhahtavalta nimeltään spitaali, ei ole vielä hävinnyt, vaikka moni on niin kuvitellut. Espanjassakin sitä löytyy joka vuosi.
Viime vuonna 2011 Espanjassa löydettiin 11 uutta lepratapausta. Määrä on kahdeksan vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Uudet tapaukset kirjattiin Madridissa (4 kpl), Kataloniassa ja Valenciassa (2 ja 2), ja Murciassa ja Baskimaassa (1 ja 1). Kaikkiaan Espanjassa hoidettiin viime vuoden aikana 71 leprapotilasta uudet tapaukset mukaan lukien. Hoidettavien määrä ei ole viimeisten vuosien aikana juurikaan vaihdellut.
Lepran voi parantaa - sunnuntaina vietettiin maailman leprapäivää
Maailman terveysjärjestön mukaan uusia lepratapauksia todettiin 130 maassa vuonna 2011, ja tapauksien määrä oli 228.474. Listan kärjessä on Intia, sen jälkeen Brasilia, ja sitten Indonesia.
Koska lepralla on huono kaiku, useat maat yrittävät pienentää tapausten virallista määrä. Monissa maissa lepra on lakien mukaan yhä parantumaton tarttuva sairaus, kuten esimerkiksi 16 yhdysvaltalaisessa vanhentuneessa laissa, jotka ovat edelleen voimassa.
Taudin voi kuitenkin parantaa lääkityksellä. Kuluneitten 20 vuoden aikana maailmassa on hoidettu terveiksi 14 miljoonaa lepraan sairastunutta.
Anesvad- säätiön tavoitteena on hävittää tauti maailmasta kokonaan vuosikymmenen aikana.





Tämän e-kirjan (






"


