Espanja on saamassa yli kaksi vuosisataa sitten uponneen aarrelaivan saaliin Yhdysvalloista.
Portugalin rannikon edustalta vuonna 2007 löytynyt tuhansien tonnien hopearaha-aarre on palautettava USA:sta Espanjaan. Se odottaa vielä kuitenkin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä siitä, kenelle saalis lopullisesti kuuluu.
Odyssey Marine Exploration on pörssinoteerattu, aarteiden etsintään erikoistunut yritys, ja se löysi neljä vuotta sitten hylyn, joka oli meressä Portugalin edustalla.
Yritys antoi alukselle työnimeksi "Black Swan", ja operaatio pidettiin mahdollisimman salaisena. Black Swan oli kumminkin espanjalainen Nuestra Señora de Mercedes, jonka brittilen sotalaiva upotti Portugalin rannikolla 1804.
Odyssey Marine Exploration siirsi hylyn huikean saaliin omiin aluksiinsa kansainvälisillä vesillä ja vei Yhdysvaltoihin.
Merilain käytännön mukaan uponut alus lasteineen kuuluu sille maalle, jonka lipun alla se aikanaan seilasi. Siksi yli 200 vuotta sitten upotettu "Black Swan" olisi Espajan omaisuutta.
Alkujaan rahat olivat espanjalaisten inkoilta ryöstettyä tai huijattua hopeaa, joka oli lyöty kolikoiksi. Arvokas lasti oli matkalla Italiaan.
(Kuvan maalaus on National Maritime Museumissa Lontoossa.)





Tämän e-kirjan (






"


