Katalonialainen yritys nimeltä Zero2Infinity on päättänyt tehdä avaruusmatkailusta vähemmän tieteellistä ja valjastaa käyttöönsä kaasupallot.
Barcelonassa sijaitseva yritys Zero2Infinity aikoo aloittaa lennot "melkein avaruuteen" vuonna 2013. Hinnaksi yhdelle menopaluulle - yhdensuuntaisia lippuja ei myydä - tulee yli 110 000 euroa. Vastineeksi matkustajilla on aikaa kuvata ja ihailla planeettaamme Tellusta korkeuksista tuntien ajan.
Pallomatkailija saa nauttia hitaudesta ja ylellisestä hiljaisuudesta, ja Zero2Infinity uskoo matkojensa olevan myös turvallisempia ilman G-voimien keholle aiheuttamaa stressiä.
Avaruus alkaa yleisen käsityksen mukaan suunnilleen sadasta kilometristä. Koska pallomatkalla noustaan vain 34 kilometrin korkeuteen, matkoja ei voi sanoa varsinaisiksi avaruusmatkoiksi. 34 kilomerin korkeudesta
kumminkin näkee jo hyvin, että maa on vain kappale avaruudessa kelluvaa materiaa.
Vaikka painottomuuden tunne jää kaasupallomatkailussa kokematta, 34 km korkeudessa alapuolella on jo 99 prosenttia maata ympäröivästä ilmakehästä.
Zero2Infinity -yrityksen johtaja José Mariano López-Urdiales uskoo, että painottomuuden kokemus ei ole läheskään kaikille tärkein asia, jonka vuoksi halutaan käydä korkeuksissa. Lisäksi valinnoissa alkaa painaa yhä enemmän ekologisuus.
Lisää englanniksi New Scientist -lehdestä:
www.newscientist.com
Kaasupallomatkojen sivut:
www.zero2infinity.com





Tämän e-kirjan (






"


