Marbella aikoo laillistaa noin tuhat laittomasti rakennettua tai puutteellista asuntoa kahdessa vuodessa. Laillistamista odottaa silti yhä noin 15.000 asuntoa.
Viime vuonna 2011 asuntoja ja rakennuksia laillistettiin 600, vuonna 2010 laillistuksia tehtiin 400. Lähtotilanne vuonna 2010 oli uusien päätösten tultua voimaan 16.500 laillistamatonta asuntoa.
Laillistuksien ulkopuolelle on kaavailtu Sevillassa 1.500 asuntoa ja rakennusta, joiden purkamisestä päätetään myöhemmin oikeudessa. Marbella haluaisi jättää laillistamatta vain 300 asuntoa tai rakennusta.
Purku-uhan alla on esimerkiksi jo asutettu Edificio Banana Beach, joka on rakennettu 40 metrin päähän rannasta, sekä usieta muita, jotka sijaitsevat jopa vain 20 metrin päässä rannasta.





Tämän e-kirjan (






"


