Espanjan sairaanhoito on kirimässää maailman parhaimmistoon.
Espanjan Elinsiirtojärjestön (ONT) imoituksen mukaan maassa tehtiin ennätysmäiset 94 elinsiirtoa vain 72 tunnissa marraskuun 23. ja 25. välisenä aikana.
Elinten lahjoittajia oli 39 ja kaksi heistä ulkomaalaisia. Vain kaksi lahjoittajista oli menehtynyt liikenneturmissa.
Siiroista 48 oli munuaisen siirtoja, 23 maksan siirtoja, kahdeksan keuhkosiirtoja, kuusi sydänsiirtoja, 3 haimasiirtoja ja yksi oli suoliston osasiirto.
Kaksi potilaista olisi kuollut kahden vuorokauden kuluessa ilman uutta elintä.
Luovuttajien määrä on noussut vuonna 2011 huomattavasti viime vuodesta. Vuoden 2010 laskun yksi syy on liikenneonnettomuuksien vähentymisessä. Tämänvuotinen lisäys siirroissa taas perustuu voimakkaaseen panostukseen elinsiirroista tiedottamiseen suurelle yleisölle, sekä parantuneeseen tekniikkaan ja verkoistoitumiseen.
Andalusia on Espanjassa aina ollut elinluovuttajien tilastoissa kärkipäässä.





Tämän e-kirjan (









"


