Yli 80% nuorista on sitä mieltä, että parisuhteessa tytön rooli on miellyttää ja pojan puolestaan suojella pariaan.
Tulokset perustuvat Federación de Mujeres Progresistas (FMP) torstaina julkaisemaan tutkimukseen. Tutkimukseen haastateltiin 1396 nuorta, jotka olivat iältään 14-18 vuotiaita. Haastatellut nuoret olivat Burgosista ja Madridista.
Tuloksena näkyvä selkeä roolijako parisuhteeseen kertoo tutkijoille, että nuorten parisuhteissa toistetaan vanhoja malleja miesten ja naisten roolijaosta. Ajatukset esimerkiksi kotitöiden jakamisesta eivät ole nuorille tuttuja vaan äidin rooliin kuuluu heidän mielestään hoitaa kodin asiat, muut sitten auttavat äitiä. Ajatuksen tasa-arvosta nuoret yhdistävät siihen, että sekä tytöt että pojat juovat alkoholia ja heillä on yhtäläinen oikeus seksisuhteisiin. Parisuhteen väkivaltaa harva nuorista pitää vakavana vaan puhuvat parisuhdenväkivallan sijasta vaikeasta tai riitaisesta suhteesta.
Naisten ja miesten eriarvoisuus tulee esille nuorille vasta siirryttäessä työmarkkinoille.Suurin osa vastanneista ylläpiti myös ammatinvalinnassa perinteisiä naisten ja miesten ammatteja kuten esimerkiksi tyttöjen siirtymistä hoiva-alalle ja poikien autonkorjaukseen.
Tiedot: El Mundo





Tämän e-kirjan (









"


