Kahden lapsen katoaminen Cordobassa on johtanut lasten isän pidättämiseen. Ruth (6) ja Jose (2) katosivat kaksi viikkoa sitten leikkipuistosta. Isä teki ilmoituksen katoamisesta.
Jose Breton vangittiin perjantaina ja on pidätettynä ilman takuita. Poliisi syyttää isää kaappauksesta ja rikoksen lavastamisesta.
Poliisi on selvittänyt isän tekemiset katoamispäivänä ja tutkinut Jose Bretonin vanhempien maatilaa sekä sen lähialuita selvittääkseen lasten olinpaikkaa.
Poliisi on tutkinut myös maatilalta löytyneitä polttojälkiä, joiden Jose Breton kertoo tulleen kun hän poltti entisen vaimonsa tavaroita juuri lasten katoamispäivänä.
Bretonin lakimies vakuuttaa että todisteita miehen syyllisyydelle ei ole.
Cordobalaiset jotka saapuivat seuraamaan leikkipuistoon rekonstruoitua lasten katoamista ovat suurelta osin olleet vakuuttuneita isän syyllisyydestä. Lasten äidin puolen sukulaiset toivovat edelleen lasten löytyvän elossa.
Poliisi vakuuttaa seuraavansa kaikkia tutkintalinjoja mutta kahden viikon tutkimuksista näkyvin tulos on Jose Bretonin pidätys.
Bretonon lakimies kertoo Josen kärsineen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä siitä lähtien kun hän palasi siviiliin. Breton on ollut armeijan palveluksessa ja sijoitettuna muun muassa Bosniaan. Ero lasten äidistä on vaikuttanut mieheen voimakkaasti.





Tämän e-kirjan (









"


