Baskimaakunnan itsenäisyyttä tavoitteleva terroristijärjestö ETA on ilmoittanut luopuvansa ”aseellisesta toiminnasta”. Nyt odotetaan, että hajalle lyödyn terroristijoukkion jäänteet luovuttavat aseensa. Nähtäväksi jää.
Baskiterroristijärjestö ETAn kolme edustajaa ilmoitti torstaina samaista rikollisjoukkoa tukevan Gara-lehden nettisivustolle (www.gara.net) lähetetyssä videossa, että ETA luopuu ”aseellisesta taistelusta” eli terroriteoista ”lopullisesti”.
Videon huppupäiden mukaan päätös on ”selkeä, vankka ja lopullinen” ja he sanovat toivovansa, ”että Espanjan ja Ranskan hallitukset ryhtyisivät suoraan vuoropuheluun baskien kanssa”.
Vaikka Espanjassa tiedonanto on otettu vastaan helpottuneina ja riemukkainkin tunnelmin, aivan lopullisesta antautumisesta ei näytä ainakaan toistaiseksi olevan kyse. Tiedonantotekstissä on edelleen takaportti, sillä terroristit odottavat saavuttavansa tavoitteitaan vuoropuhelun avulla. Järjestö ei myöskään ole toistaiseksi ilmoittanut hajoittavansa organisaatiotaan ja luovuttavansa aseitaan.





Tämän e-kirjan (









"


