Costa del Solilla, Mijasissa sijaitsevan Las Espartalesin alueelta, löytyi torstaina makuupussissa pikän aikaa ollut ruumis. Vielä ei ole varmistunut, onko kyseessä Espanjassa viime kesänä kadonnut nuori suomalaisnainen vai ei.
Viranomaislähteiden mukaan ruumis on hajoamisen takia niin tunnistamattomassa kunnossa, ettei sukupuolen ja henkilöllisyyden varmistaminen onnistu ilman ruumiinavausta, patologista tutkimusta ja DNA-kokeita.
Kyseessä saattaa olla kesäkuun lopussa rannikolla kadonnut nuori nainen, sillä etsinnät keskitettiin Las Espartalesissa sijaitsevan La Merin maatilalle suomalaispoliisiviranomaisten saamien vihjeiden ansiosta.
Suomen Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee MTV:n mukaan, että kyseessä on kesällä lomamatkalla kadonnut 18-vuotias Jenna Lepomäki. Fuengirolan läheisyydestä eilen löydetyn ruumiin henkilöllisyyttä ei ole pystytty vielä kuitenkaan lopullisesti varmistamaan, KRP:n tutkinnanjohtaja kertoi MTV-uutisille.
Lepomäen omaisille on ilmoitettu asiasta.
Poliisin mukaan löytöolosuhteet viittaavat selvästi siihen, että kyseessä on henkirikos. Useita henkilöitä on otettu kiinni asian johdosta sekä Suomessa että Espanjassa. Tutkinta on poliisin mukaan parhaillaan kriittisessä vaiheessa, eikä tapauksen yksityiskohdista kerrota toistaiseksi julkisuuteen.





Tämän e-kirjan (









"


