Espanjan hallitus perui viime hetkellä valtiollisen veikkausyhtiön yksityistämisen ja pörssiin viennin.
Espanjan hallitus päätti viime joulukuussa yksityistää kansallisen Loterías-veikkausyhtiön saadakseen varoja julkisen velan supistamiseen.
Valtiovarainministeriö joutui keskeyttämään yksityistämisprosessin, koska oli odotettavissa, ettei osakeannissa olisi päästy lähellekään tavoitteita.
Oppositio on arvostellut hallitusta ankarasti erittäin kannattavan veikkausyhtiön myyntiaikeista. Vain muutama päivä sitten eräs opposition edustaja ihmetteli, että ”eihän kukaan myy kiinteistöään seitsemän vuoden vuokratulojen hinnalla”.
Veikkausyhtiö on todellinen Espanjan valtion kruununjalokivi, sillä se tuottaa vuosittain 2,7 miljardin nettotulon valtion kassaan. Talouskriisin aikana yhtiön liikevaihto on laskenut ainoastaan kaksi prosenttia.





Tämän e-kirjan (









"


