Viisi Aurinkorannikon kuntaa vaatii valtiota maksamaan väärään osoitteeseen lähetetyt moottoritievalojen sähkölaskut viimeisen viidentoista vuoden ajalta.
Costa del Solia halkovan moottoritie A-7:n ylläpito kuuluu liikenneministeriölle, mutta maan hallitus ei ole tähän saakka maksanut tiestä koituvia sähkölaskuja, vaan ne ovat menneet kuntien maksettaviksi yli viidentoista vuoden ajan.
Marbella, Estepona, Fuengirola, Mijas ja Manilva ovat saaneet tilanteesta tarpeekseen ja vaativat, että valtio ottaa sille kuuluvat maksut hoitaakseen.
Kunnat yrittävät nyt periä jo maksamansa tiesähkömaksut takaisin. Summa on yhteensä noin yksitoista miljonaa euroa.
Fuengirolan kaupunki vaatii myös lähes 800.000 euron toistaiseksi tilittämättömiä valtionosuuksia viime vuosina järjestämistään työttömyyskursseista.





Tämän e-kirjan (









"


