Espanja peittosi tiistaina Liechtensteinin luvuin 6–0 jalkapallon EM-karsintaottelussa ja varmisti osallistumisensa Euro 2012 -kisoihin.
Hallitsevalla Europan mestarilla oli helppo työ varmistaa pääsy EM-kisoihin, kun vastassa oli jalkapallomaanakin lilliputti Liechtenstein.
Espanjan maajoukkueen vahvuutta kuvaa, että jatkopaikan varmistuttua sillä on vielä kaksi karsintalohkon ottelua jäljellä.
Hieman takkuisesta alusta huolimatta Espanja voitti Riojassa pelatun ottelun melko suurinumeroisesti 6–0 pitäen oman pään helposti puhtaana. Liechtenstein oli puolustuskannalla koko ottelun ajan.
Keskikenttäpelaaja Xavi pelasi 103. maaottelunsa ja ohitti siten Raúlin tähänastisen ennätyslukeman.
EM-kisat pelataan ensi kesänä Puolassa ja Ukrainassa.





Tämän e-kirjan (









"


