Espanjalaisten siirtolaisten määrä Iso-Britanniassa on kasvanut vuodessa 85%. Espanjalaisia muuttaa saarivaltioon yhtä tiiviissä tahdissa kuin Iso-Britannian saapuu siirtolaisia esimerkiksi Pakistanista tai Sri Lankasta.
Iso-Britannian hallinnon tavoite vähentää siirtolaisten määrää ei ole edennut suunnitelmien mukaan. Myös uusi siirtolaisryntäys Espanjasta on yllättänyt. Espanjalaiset etsivät työmahdollisuuksia yhä enemmän oman maan rajojen ulkopuolelta.
Kahdentoista kuukauden aikana (huhtikuu 2010 -2011) 24 370 espanjalaista rekisteröitiin työntekijöiksi Iso- Britanniassa. Paikallisen sosiaaliturvan ulkopuolella on lisäksi jatkuvasti kasvava määrä espanjalaisia opiskelijoita tai pätkätyöläisiä.
Espanjalaisten siirtolaisten määrä on kuudenneksi suurin uusia rekisteröintejä tutkittaessa. Maahanmuuttajien listan kärjessä ovat Puola ja Intia. Espanjan taakse on viimeisimmissä mittauksissa jäänyt myös naapurimaa Irlanti. Aiemmin espanjalaisten siirtolaisten määrä ei ole yltänyt kymmenen ensimmäisen siirtolaismaan joukkoon.
Espanjan työttömyysprosentti on 20,9 % ja Iso-Britanniassa 8% työikäisistä on ilman työtä.
Tiedot: El Mundo





Tämän e-kirjan (









"


