Brittituristeja pidätettiin Espanjassa viime vuonna Espanjassa yhteensä 1.700 - enemmän kuin missään muussa maassa.
Brittiläiset turistit herättävät usein pahennusta käytöksellään lomamatkoilla. Iso-Britannian ulkoministeriön mukaan parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.
Vuonna 2010 pidätettiin brittejä oman maan rajojen ulkopuolella yhteensä 5.700, kun lukumäärä vielä vuotta aiemmin oli 6.400, kertoo BBC. Suurin osa pidätyksistä (yli 1.700) tapahtui viime vuonna Espanjassa.
Britannian ulkoministeriö muistuttaa, että lain rikkomisesta ulkomailla voi olla hyvinkin vakavia seurauksia. Useissa maissa vankilaolot ovat ankarat ja jopa vaaralliset. Myös tuomiot ovat monesti Britanniaa pidempiä. Ulkoministeriö ei voi aina hoitaa syytettyjä tai tuomittuja pois vankilasta.





Tämän e-kirjan (









"


