Islaminuskoisten ramadan sijoittuu tänä vuonna elokuulle, mikä vie loppukesän turismilta tuloja useissa lomakohteissa. 1. elokuuta alkaneen pyhän kuukauden uskotaan tietävän islamilaisten lomakauden loppua maassa.
Paastokuukauden aikana islamilaiset hiljentyvät tärkeiden asioiden äärelle; he eivät syö, juo, tupakoi tai harrasta seksiä valoisan aikaan. Ramadan on islamilaisten kuuvuoden yhdeksäs kuukausi ja sen päivämäärät vaihtelevat vuosittain. Tänä vuonna paasto sijoittui aikaisemmaksi kuin kuluneina lähivuosina.
Etelä-Espanjan hotelleista kerrotaan Pohjois-Afrikasta ja arabimaista tulleiden turistien määrän olleen huomattavan suuri heinäkuussa. Arabit ovat toivottuja turisteja, sillä heidän sanotaan kuluttavan lomamatkoillaan rahaa "niin paljon kuin vain tahtovat".
Useissa marbellalaisissa luksushotelleissa ja Puerto Banúksen merkkiliikkeissä tehtiin heinäkuun vilkkaan arabiturismin ansiosta tuloksia, joita yleensä on saavutettu vain kaikista kovimpana sesonkikuukautena eli elokuussa.





Tämän e-kirjan (









"


