Tieteen taivalle nousi uusi tähti, kun granadalainen 16-vuotias Monica Sevilla havaitsi uuden asteroidin.
Andalusian astrofysiikan instituutissa 76 muun koululaisen kanssa tähtitieteen tutkimuksen kurssille osallistunut Sevilla tutki ystäviensä kanssa kuvia tietokoneen näytöllä. Oppilaat vertailivat chileläisellä kaukoputkella viiden minuutin välein otettuja kuvia ja etsivät muutoksia otoksista.
”Kuvien välillä näin jotain liikkuvan ja ystäväni vahvistivat havaintoni”, Sevilla kertoo. Kun oppilaat kertoivat tutkimusta valvovalle tähtitieteilijälle, tämä oli hyvin yllättynyt. ”Löysin itse yhden viime vuonna, mutta vietän joskus useita päiviä kuvia katsellen löytämättä mitään”, astronomi kommentoi.
Uuden asteroidin löytäminen on jokaisen tutkijan unelma. Asteroideja löydetään noin 4.000 kuukaudessa. Vuoteen 2009 mennessä nimettyjä asteroideja oli noin 220.000. Seuraava askel on lähettää asteroidin tiedot Minor Planet Centeriin Yhdysvaltoihin, jossa varmistetaan, ettei kyseistä asteroidia ole aiemmin löydetty. Tämän jälkeen Monica voi nimetä asteroidin.
Löydettäessä asteroidille annetaan ensin väliaikainen nimi (esim. ”2005 FH”), seuraavaksi numero (esim. ”433”) ja lopulta nimi (esim. ”Ceres”).
”En vielä tiedä minkä nimen haluaisin asteroidille antaa. Joka tapauksessa en päätä nimestä yksin, vaan yhdessä tyttöjen kanssa, jotka olivat kanssani, kun tein havainnon”, Sevilla sanoo.
Tytön suunnitelmissaan oli lähteä opiskelemaan matkailualaa tai johtamista, mutta löydön myötä tiede houkuttaa nyt enemmän. ”Tiede kiinnostaa minua nyt enemmän, koska tiedän millaista on todellinen tutkijan työ. Se on hyvin erilaista kuin mitä kirjoista opitaan”, nuorukainen kommentoi. (SL)





Tämän e-kirjan (









"


