Fuengirolan Parque Fluvialin rakennustyöt uskotaan saatavan päätökseen elokuun puoliväliin mennessä. Sohailin linnan kupeessa sijaitsevan "Jokipuiston" budjetti on 1,2 miljoonaa euroa.
Fuengirolan kaupungin nimeä kantavan joen rannalla on myllännyt kaivinkoneita tammikuusta saakka. Jokisuulle rakennetaan puistoaluetta, pyörätietä, lasten leikkipuistoja sekä urheilukenttiä.
Projektin ensimmäinen vaihe käsittää työt 520 metrillä joenrantaa merestä alkaen. Yhteensä Parque Fluvial tulee käsittämään seitsemän hehtaarin maa-alan. Alun perin työ oli määrä saada päätökseen jo ennen kesäkauden alkua, mutta aikataulut eivät ole pitäneet.
"Fuengirolasta tulee puiston myötä turisteille entistä kiehtovampi kohde. Puistoalueesta tulee miellyttävä paikka kävelijöille ja urheilijoille sekä muille vierailijoille. Joessa voivat tulevaisuudessa pienet veneetkin purjehtia", kaupunginjohtaja Esperanza Oña kertoo projektista.





Tämän e-kirjan (









"


