Kahdeksan kymmenestä melanoomatapauksesta on vältettävissä omalla toiminnalla, kertovat espanjalaiset ihotautien asiantuntijat.
Vuosittain Espanjassa kuolee melanooman aiheuttamaan ihosyöpään noin 700 henkilöä. Vuosittain löytyvien uusien tapauksien määrä on nouseva. Osittain tämä johtuu aikaisemmasta diagnosoinnista. Osittain syynä melanooman kehittymiseen yhä useammille on otsoonikerroksen oheneminen ja auringon säteilyn voimistuminen sekä aurinkosuojavoiteiden käyttö.
Korkeat suojat suojaavat toki palamiselta, mutteivat estä kaikkea vahongoittavaa säteilyä.
Melanoomaan sairastumista voi kuitenkin välttää suojautumalla auringossa oikein. Monen suojaavan tekijän yhdistäminen antaa parhaan tuloksen.
Tärkeässä osassa ovat ravinto ja vaatteet. Kesän ruokavaliossa kannattaa muistaa kauden hedelmät ja kasvikset, punaiset, oranssit ja keltaiset. Porkkanoiden, tomaatin ja sitrushedelmien sisältämät aineet ovat hyväksi myös kesäiholle.
Vaatetukseen kuuluvat yös aurinkolasit. Märät vaatteet eivät suojaa säteilyltä, päinvastoin ihon ja vaatteen väliin jäävät vesipisarat voivat toimia suurennuslasin tavoin ja tehostaa vain auringosäteilyä.
Kuuman auringon välttämisessä kannattaa muistaa sääntö olla pois auringosta jos omaa varjoa ei näe. Eli kun aurinko paistaa kohtisuoraan on aika viihtyä varjossa.
Taustatiedot: artikkeli El Mundo





Tämän e-kirjan (









"


