Espanjan veroviranomaiset arvioivat, että pelkästään Malagan provinssissa vuokrataan 65 000 asuntoa ilman, että omistaja maksaa vuokratuloistaan veroa.
Valtiolle kertyviä verosaamisia olisi näin 104,8 miljoonan euron verran. Koko Espanjaa ajatellen summa on moninkertainen.
Viranomaiset ovatkin jo puuttuneet asiaan ja maaliskuusta lähtien on käynnissa ollut ohjelman pimeää vuokraamista vastaan. Toiminnan puitteissa on muun muassa seurattu tyhjiksi ilmoitettujen ns kakkosasuntojen sähkönkulutusta. Suurimmat sähköyritykset ovat luovuttaneet viranomaisille näiden pyytämät tiedot sähkölaskuista ja kulutuksen ajankohdista.





Tämän e-kirjan (









"


