Tavalliset silmälasit riittävät suojaamaan silmää haitalliselta UV-säteilyltä. Käytännössä kalliilla aurinkolaseilla ja tavallisilla silmälaseilla ei ole suurta eroa UV-säteiden suodatuksessa.
Asiantuntijalääkäreiden mukaan suuri osa silmään tulevasta UV-säteilystä suodattuu silmälasien muovilinssiin, eikä erillistä UV-suojausta tai aurinkolaseja näin ollen tarvita. Aurinkolaseilla on silmälaseihin nähden kuitenkin muita etuja, joista tärkein on niiden antama suoja kirkasta valoa vastaan. Silmätautien klinikan ylilääkärin Kai Kaarnirannan mukaan aurinkolasit ovat "lähinnä mukavuustekijä".
Soveltavan silmälääketieteen professori Timo Tervo Helsingistä vahvistaa kuopiolaiskollegan arvion UV-säteilyn suodatuksesta. Tervo ei kehota silti luopumaan aurinkolaseista, sillä ne suojaavat silmän sarveiskalvoja kirkkaalta valolta. "UV-säteilyllä saattaa olla vaikutusta silmän verkkokalvoon pitkän ajan kuluessa. Lasit voivat antaa suojaa, jos lapset leikkivät kesäisin esimerkiksi rantavedessä, jossa säteily on suurta", Tervo kertoi Helsingin Sanomille. (SL)





Tämän e-kirjan (









"


