Ferrarikuljettaja Fernando Alonsolla alkaa tänään kotikisa. F1-sirkuksen Espanjan GP ajetaan viikonloppuna Katalonian Montmelóssa.
Aika-ajot ovat tuttuun tapaan perjantaina sekä lauantaina ja varsinainen kilpailu starttaa klo 14 alkaen sunnuntaina.
Alonso pyrkii nousemaan kotikentällään ylimmälle palkintopallille ja murtamaan Red Bull -tallin ylivoiman. Edellisessä kisassa Alonso oli kolmas.
Juuri ennen Montmelón kilpailua Ferrari julkisti Alonson kanssa tehdyn jatkosopimuksen, jonka mukaan espanjalaiskuljettaja jatkaa italialaistallissa vuoteen 2016 saakka.
Alonso kommentoi sopimusta sanomalla, että ’Haluan jatkaa Ferrari-tallissa, koska täällä mahdollisuus voittaa tulee ennemmin tai myöhemmin. Niin ei ole jokaisen tallin kohdalla’.
Sopimussummaa ei julkaistu, mutta lehtitietojen mukaan pohjoisespanjalaisesta Asturian maakunnasta kotoisin oleva kuljettaja hankkii 12 miljoonan euron palkkiot vuosittain.





Tämän e-kirjan (









"


