Tuhannet puhelinlinjat eivät toimi edelleenkään Málagan seudulla, jossa on ollut laaja häiriö kiinteässä puhelinverkossa jo viidettä päivää.
Kymmeniä tuhansia puhelinlinjoja ja adsl-liittymiä viime perjantaina mykistänyt vika johtuu Telefonica-puhelinyhtiön mukaan Málagan kaupungissa sijaitsevassa puhelinkeskuksessa riehuneesta tulipalosta.
Korjaustyöt ovat edenneet hitaasti Huelinin kaupunginosassa sijaitsevassa keskuksessa. Telefonican mukaan valtaosa linjoista saadaan kuitenkin toimimaan keskiviikon aikana.
Häiriöitä ja katkenneita yhteyksiä on ollut Málagan lisäksi muun muassa Fuengirolassa, Mijasissa ja Marbellassa.
Kuluttajajärjestö Facua arvostelee lakia, jonka mukaan puhelinyhtiön korvausvelvollisuus on aiheutuneisiin haittoihin verrattuna naurettavan pieni. Telefonica joutuu korvaamaan lain mukaan liittymän haltijalle vain noin euron verran vuorokaudessa, jos puhelin- tai adsl-yhteys on poikki.
Monet myymälät ovat kärsineet jopa useiden tuhansien eurojen tappioita viisi päivää kestäneen linjavian takia, kun ne eivät ole voineet palvella pankki- tai luottokorteilla maksavia asiakkaita.





Tämän e-kirjan (









"


