Asuntokuplan puhkeamisen seuraukset painavat yhä Espanjan taloutta, todetaan maan keskuspankin tuoreessa raportissa. Kotimainen kysyntä on ollut heikkoa koko alkuvuoden. Pieni talouskasvu perustuu kokonaan vientiin.
Espanjan keskuspankki arvioi julkistamassaan talouskatsauksessa, että maan bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, jolloin kasvua kertyi suunnilleen saman verran.
Talouskavu oli kokonaan viennin varassa, sillä kotimainen kysyntä vaikutti bkt-lukuihin negatiivisesti.
Vuotta aiempaan ajankohtaan verrattuna Espanjan talous kasvoi 0,7 prosenttia alkuvuonna, keskuspankki laskee ja arvioi Espanjan talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Maan hallitus on ennustanut tälle vuodelle 1,3 prosentin ja ensi vuodelle 2,3 prosentin kasvua.
Espanjan tilastokeskuksen mukaan Espanjan teollisuustuotanto supistui maaliskuussa 0,9 prosenttia vuotta aiemmasta, kun varsinkin kuluttajatuotteiden kysyntä heikkeni.
Vähittäismyynti aleni peräti 8,6 prosenttia laskien jo yhdeksättä kuukautta peräkkäin asuntohintojen jatkaessa alamäkeään kiinteistökuplan puhkeamisen jäljiltä.
Tilastokeskus julkistaa alustavan arvionsa bruttokansantuotteen kehityksestä 13. toukokuuta ja lopulliset luvut 18.5.





Tämän e-kirjan (









"


