Espanjan Suomen suurlähettiläs vaihtuu 11. toukokuuta. Marcos Vega johtaa jatkossa Espanjan suurlähetystöä Helsingissä.Uusi suurlähettiläs Marcos Vega siirtyy Suomeen 11. toukokuuta. Germaanista filologiaa opiskellut Vega on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hän on aloittanut diplomaattiuransa vuonna 1989. Vega on palvellut uransa aikana Lähi-idässä ja useissa arabimaissa.
Espanjan suurlähetystössä Bagdadissa hän on työskennellyt kaksi kertaa, ensin lähetystösihteerinä Persianlahden sodan aikana ja myöhemmin asiainhoitajana. Hän on ollut Espanjan varakonsuli Jerusalemissa, lähetystösihteeri Marokossa sekä Espanjan Libyan-edustuston kakkosvirkamies. Suomeen hän siirtyy palveltuaan vuosina 2006–2010 suurlähettiläänä Jemenissä. Vegalla onkin hyvin kattava näkemys niistä maista, jotka ovat tällä hetkellä maailman keskipisteessä.
Vega on palvellut myös Moskovassa kulttuurineuvoksena ja Cervantes-instituutin johtajana sekä toiminut kahteen otteeseen oman ministeriönsä ulkopuolella. Balkanin sotien aikana hän oli EU:n tarkkailijana Zagrebissa ja Madridissa oppositiopuolue Partido Popularin sisäministerin Jaime Mayor Orejan diplomaattisena neuvonantajana.
Suurlähettiläs Vega kävi lähetystöstämme ottamassa tuntumaa maahamme ja vireillä oleviin asioihin. Vega kertoi olevansa innostunut muutosta Suomeen puolisonsa Malika Arza Lahedinin kanssa. Kaikki mitä he ovat Suomesta kuulleet, on ollut positiivista, eikä sääkään enää Moskovan vuosien jälkeen pelota. Vegan tarkoituksena on viettää ensimmäinen kesälomansa asemapaikallaan tutustumalla Suomeen.





Tämän e-kirjan (









"


