Fuengirolassa vietetään 17. kerran kansainvälistä pitkääviikonloppua, jossa esittäytyy maailman maita ja Espanjan maakuntia sekä kaupunkeja 33 osastolla. Suomi ei poikkeuksellisesti ole tänä vuonna mukana.
Kansaninvälinen viikonloppu käynnistyy perjantaina iltapäivällä ja jatkuu koko viikonlopun yli maanantaihin saakka. Maailman ympäri voi Fuengirolan feria-aluella matkustaa maksutta kolmessa päivässä.
Mukana ovat Fuengirolan ja Cádizin kaupunkien sekä Espanjan kahden maakunnan (Asturias, Galicia) lisäksi Saksa, Argentiina, Brasilia, Bulgaria, Chile, Kolumbia, Kuuba, Ecuador, Yhdysvallat, Egypti, Skotlanti, Kreikka, Hawaiji, Unkari, Intia, Irlanti, Israel, Japani, Marokko, Meksiko, Norja, Palestiina, Paraguay, Iran, Peru, Dominikaaninen Tasavalta, Thaimaa, Uruguay ja Venezuela.
Suomen osasto on poissa ensimmäistä kertaa kansainvälisten päivien historiassa. Viime vuonna suomalaisosaston vastaavat hoitivat osaston talouden sen verran ala-arvoisesti, ettei toiminta saanut jatkoa.
Sääntöjen mukaan osastoilla on oltava omaleimaista kulttuuritarjontaa ja tarjoilun hinnoittelulla on yläraja. Osastoilla on mm. oltava tarjolla kohtuuhintainen päivän ruoka (menú del día).





Tämän e-kirjan (









"


