Ammattiliitot ilmoittavat, että mielenosoitukset eivät ole pois suljettuja, väittäen työnantajien jättäneen palkankorotuksia maksamatta.
65 000 matkailualan työntekijää eivät ole nähneet minkäänlaisia palkankorotuksia tänä vuonna.
Kaupan- ja rakennusalan työntekijät ovat samankaltaisessa asemassa. Kaikkiaan kyseessä on yli 200 000 työntekijää Costa del Solilla. Laskusuhdanteesta huolimatta ammattiliitot ilmoittavat suunnittelevansa mielenosoituksia väittäen yritysten siirtäneen laman ja inflaation varjolla yli 60 miljoonaa euroa työntekijöiden osuudesta itselleen.
Monissa väittelyissä on ollut keskeisenä teemana inflaatiotaso. Työntekijät tukeutuvat Euroopan Keskuspankissa ja valtion budjetissa arvioituun 2 % inflaatioon kun taas työnantajat huomauttavat, että hallitus ei ole vielä tehnyt arviota ensivuoden inflaatio vauhdista.
La Opinion lehti Malagassa raportoikin eilen pidetyn turistisektorin edustajien ja työnantajia edustavan Costa del Solin hotellinpitäjien yhdistyksen välisten neuvottelujen epäonnistuneen.
Osa-aikatyötä tarjoava toimisto ETT odottaa pystyvänsä tarjoamaan vain puolet normaalimääräisistä kesätyösopimuksista Malagan alueella. He sanovat hotellien toimivan mahdollisimman pienellä työntekijämäärällä ja monet yritykset aikovat sulkea koko elokuun ajaksi välttyäkseen palkkaamasta väliaikaistyöntekijöitä.
Selkeää
Tuuli: L nopeudella 2 m/s
to


59 |
86
15 |
30
pe


57 |
86
14 |
30
la


50 |
78
10 |
26
su


55 |
80
13 |
27





Tämän e-kirjan (









"
