Espanjan terveyshallinto lisää maahan tuotavien elintarvikkeiden ja tavaroiden kontrollia. Elintarvikkeiden turvallisuutta tutkiva AESAN vakuuttaa, ettei mitään säteilyä ole löytynyt – saati Japanista tulevia elintarvikkeita.
Espanjan hallitus on päättänyt lisätä elintarvikkeille tehtäviä säteilytutkimuksia sen jälkeen, kun radioaktiivista säteilyä vahvistettiin mitatun Japanissa useista tuotteista, erityisesti kasviksista ja maidosta. Kansainväliset järjestöt suosittelevat Japanista peräisin olevien tuotteiden kontrollia ”kaiken varalta”. Euroopan unioni on kehottanut jäsenmaitaan tarkistamaan maahantuotavien elintarvikkeiden radioaktiivisen säteilyn ja informoimaan normit ylittävistä säteilymääristä.
AESAN vakuuttaa, ettei Espanjaan ole tullut mitään elintarvikkeita, jotka olisi lähetetty Japanista sen jälkeen, kun ydinvoimaloiden vuodot alkoivat. Kontrolleja pidetään kuitenkin varalta koko ajan 42 raja-asemalla, 22 satamassa ja 20 lentokentällä.
Espanjaan tulee muutoinkin erittäin vähän japanilaisia elintarvikkeita. Yhteensä niitä kerrotaan tulevan maahan 2.000 tonnia vuosittain – suurin osa pakastekalaa. Lisäksi tuodaan jonkin verran mm. teetä ja eläinten rehua.
Espanjan satamissa tutkitaan myös kriisimaassa valmistettujen tavaroiden mahdollista säteilyä.





Tämän e-kirjan (









"


