Talouskriisin yksi aikaansaannos on yritysten panostaminen vientiin. Myynnin tarve pakottaa etsimään uusia markkinoita ja ainakin Malagan alueella suunta on ollut yrityksille oikea. Vienti ulkomaille on noussut 26% vuoden 2010 aikana.
Vienti kasvoi viime vuonna ennätyksellisiin lukemiin, 1 307 miljoonaan euroon. Instituto de Comercio Exterior (Icex) mukaan alueen talous on tasoittunut talouskriisin aikana, sillä tuonti- ja vientimäärät ovat nyt lähempänä toisiaan kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten.
Viime vuonna tuonti oli enää 11% korkeampi kuin vienti, kun taas vuonna 2007 tuotiin alueelle miltei kaksi kertaan enemmän kuin vietiin paikallisia tuotteita.
Pääasiallisesti Malagan alueen yrittäjät vievät tuotteitaan Eurooppaan (67,7%). Vaikka vienti on kasvanut voimakkaasti, ovat vientiyrityksen pääasiassa samoja kuin neljä vuotta sitten. Vientimäärät ovat kuitenkin tehostuneet.
Suosituimmat vienti artikkelit ovat perustuotteita ja teollisuustuotteita. Maataloustuotteet seuraavat listassa toisena erityisesti oliiviöljyn vientinä.





Tämän e-kirjan (









"


