Real Madrid voitti keskiviikkona Lyonin maalein 3–0 ja pääsi Mestarien liigan puolivälieriin ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen.
Real Madrid on voittanut Euroopan seuramestaruuden yhteensä yhdeksän kertaa eli enemmän kuin yksikään toinen jalkapallojoukkue, mutta ei ollut päässyt taistelemaan paremmuudesta kahdeksan parhaan joukkooen vuoden 2004 jälkeen.
Tavoite toteutui keskiviikkona neljännesvälieräottelun toisessa osassa, joka pelattiin Madridissa. Lyon kaatui ylivoimaisen kotijoukkueen edessä maalein 3–0.
Real Madridia valmentavan José Mourinhon tavoitteena on johtaa joukkue kymmenennen kerran Euroopan seuramestariksi. Viimeisin Real Madridin saavuttama maanosan kuninkuus on vuodelta 2002.
Jos Mourinho onnistuu ja johtaa Realin Mestareitten liigan voittoon, hän tekee historiaa myös valmennustasolla. Yksikään joukkueen ykkösluotsi ei ole voittanut liigaa kolmessa seurassa. Mourinhon ensimmäinen voitto tuli vuonna 2004 Portossa ja toinen viime vuonna Interissä.
Real Madridin lisäksi espanjalaisjoukkueista puolivälieriin selviytyi myös Barcelona.





Tämän e-kirjan (









"


