Malagan veroviranomaiset pyrkivät kiristämään kontrollia ja paljastamaan alueen harmaan talouden. Verottajan ohi tienatut tulot ovat suuruudeltaan jopa 22,5% alueen bruttokansatuotteesta.
Ohi verottajan tehtävät työt ovat taloudelle sosiaalinen ongelma, joka syö vuosittain miljoonia euroa valtion kassoista. Veroalan työntekijöiden liiton Gesthan laskelmien mukaan talouskriisi on kasvattanut harmaan talouden osuutta. Malagan alueella harmaan talouden osa on liikkunut 33% tasolla viimeisten kymmenen vuoden ajan.
Vuoden 2009 verotuksen mukaan, puhutaan yli 6 099 miljoonasta eurosta Malagan provinssin alueella. Tämä rahamäärä vastaa 22,5% koko alueen bruttokansantuotteesta.
Veroviranomaiset ovatkin aloittaneet taistelun tämän luvun pienentämiseksi. Ensitilassa pyritään etsimään henkilöt, joilla on ilmoittamattomia tuloja ja jotka saavat työttömyyskorvausta tai muita taloudellisia avustuksia. Ohjelma tunnetaan nimellä ”Plan de Control Tributario 2011”.
Työvoimaviranomaiset ovat paljastaneet vuonna 2010 miltei 2000 työntekijää, jotka työskentelevät ilman sopimuksia. Osa sopimuksettomista työntekijöistä saa myös työttömyyskorvausta.
Ohjelman puitteissa tehdään myös pistokokeita liikkeisiin ja yrityksiin ja tarkistetaan erityisesti maahantuontiyrityksiä Aasiasta ja muista maista.
Gestha arvioi, että ohjelman puitteissa löydetään Malagan alueelta puuttuvista verorahoista noin 995 miljoonaa euroa.
www.gestha.es, www.surinenglish.com





Tämän e-kirjan (









"


