Vaikka Espanjan allergiajärjestöjen mukaan pahimmat siitepölykuukaudet ovat vasta edessäpäin, on kevään tulo antanut näkyviä merkkejä jo monelle allergikolle.
Sociedad Española de Alergología e Inmunología Clínica (SEAIC) arvelee, että tämän kevään siitepölykaudesta tulee normaalia pidempi ja raskaampi. Espanjassa asuvat noin kuusi miljoonaa allergikkoa odottavatkin allergiakauden jatkuva aina kesäkuulle saakka.
Talven erityisen kylmä keli sekä kaupunkien lisääntyneet ilmansaasteet vaikuttavat siitepölyaikaa voimistavasti ja pidentävästi. Takana oleva kylmä talvi vaikeuttaa kasvien kukintaa ja pidentää siitepölyaikaa. Ilmansaasteet taas pitävät siitepölyn paikoillaan.
Allergikoille vaikeimmat alueet Espanjassa ovat Keski- ja Etelä-Espanjassa, joissa siitepölyn määrä voi nousta jopa 5.400 grammaan / kuutio. Normaaliolotilassa määrä on 200gr/m3.
Ohjeina siitepölyajasta selviämiseen mahdollisimman vähillä oireilla on esimerkiksi Andalusian allergiajärjestöllä Alergosurilla listaus, jonka mukaan ulkonaoloa tulee välttää. Erityisesti yöaikana ikkunat tulee pitää suljettuina, maaseudulle ei kannata lähteä tai nurmikkoa leikata allergia-aikana. Pahimmissa tapauksissa vuosiloma kannattaa ajoittaa siitepölyaikaan ja yksinkertaisesti poistua alueelle, jossa ongelma on vähäisempi.





Tämän e-kirjan (









"


