Miss Univerumin tittelin vuonna 1974 voittanut malagalainen missi, näyttelijä ja malli Amparo Muñoz menehtyi pitkän sairauden murtamana 27. helmikuuta.
Vélez-Málagassa 21. kesäkuuta 1954 syntynyt Amparo Muñoz saavutti 1973 miss Costa del Sol-tittelin ja hänet kruunattiin samana vuonna myös Miss Espanjaksi. Seuraavana vuonna hänet valittiin maailmankaikkeuden kauneimmaksi Manilassa ensimmäisenä ja samalla ainoana espanjalaisena tähän mennessä.
Muñoz aloitti näyttelijänuransa 1973 sivuosassa elokuvassa Vida Conyugal ja oli myöhemmin pääosassa useissa elokuvissa Espanjassa sekä Meksikossa.
Kauniin malagalaisnainen sortui uransa aikana huumeisiin, mikä raunioitti hänen elämänsä ja terveytensä. Vuonna 1990 Muñozin huhuttiin sairastavan Aidsia, minkä näyttelijä jyrkästi kielsi. 1996 hän palasi hetkeksi valkokankaalle esiintyen kolmessa elokuvassa (Licántropo, Fotos ja Familia).
Elämänsä aikana hän oli naimisissa kolme kertaa. Viimeinen aviomies oli Víctor Santiago Rubio Guijarro, jonka kanssa avioliitto alkoi 1991 ja päättyi 1994.





Tämän e-kirjan (









"


