Portugalilainen maailmanmusiikin tähti Dulce Pontes konsertoi 8. huhtikuuta Finlandia-talolla Helsingissä. Konsertti on laulajan ensimmäinen Suomessa.
Reilu vuosi sitten Momentos-tuplakokoelmalevyn julkaissut Pontes esiintyy Helsingin Finlandia-talossa perjantaina 8.4. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 17. tammikuuta.
Suomalaisille Dulce Pontes tuli tutuksi vuonna 1991, kun hän edusti Portugalia Euroviisuissa kappaleellaan Lusitana Paixão sijoittuen kahdeksanneksi.
Portugalissa ja Espanjassa vahvaääninen Pontes tunnetaan kuitenkin erityisesti fado-kansanmusiikin virtuoosina.
Pontes on tehnyt 20-vuotisen uransa aikana yhteistyötä Ennio Morriconen, Andrea Bocellin, George Dalarasin, Estrella Morenten ja Elefteria Arvanitakin kanssa.
Suomessa ennestään suosittu Mariza konsertoi maaliskuussa Lahdessa (4.3.) ja Helsingissä (5.3.). Marizan tuore levy on nimeltään Fado Tradicional.
Portugalilaisesta fado-musiikista voi lisäksi nauttia Savoy-teatterissa 16. helmikuuta, jolloin laulaja Ana Moura nousee teatterin esiintymislavalle.





Tämän e-kirjan (









"


