Espanjalaisen Inditexin pääjohtaja Amancio Ortega on tehnyt päätöksen ryhtyä sijoittamaan kiinteistöihin.
Muiden muassa Zara-ketjun perustaja ja omistaja on ilmoittanut pörssin valvontaelimelle ryhtyvänsä kahden sijoitusyhtiönsä kautta sijoittamaan yritysryppäänsä voittovarantoja kiinteistöihin.
Sijoitusyhtiöt ovat nimeltään Keblar de Inversiones ja Alazán Inversiones 2001. Niiden ainoa omistaja on Amancio Ortega, joka on ollut viime vuodet kymmenen rikkaimman henkilön joukossa maailmassa.
Tekstiilialan Inditex-konserni, jossa Ortega on pääomistaja, takoi vimme vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana voittoa lähes 1,2 miljardia euroa, joka oli 42 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana.





Tämän e-kirjan (









"


