Alennusmyynnit alkoivat eilen Madridin ja Murcian maakunnissa. Muualla Espanjassa saadaan odottaa vielä muutama päivä eli tammikuun 7. päivään saakka.
Aluksi on luvassa vaatetta ja tavaraa 50 prosentin alennuksiin saakka, ja kuun edetessä alennusprosentit nousevat. Talvialennusten myynti vastaa arvioiden mukaan 20-25 prosenttia koko vuoden kaupasta. Eniten kuluttajat etsivät edullisia vaatteita ja kenkiä.
Europa Pressin mukaan espanjalaiset tulevat kuluttamaan alennusmyyneissä keskimäärin 85 euroa henkeä kohden, mikä olisi 10,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Mikäli näin käy, kyseessä on neljäs perättäinen vuosi, kun alennusmyynneissä käytetty rahamäärä pienenee. Tuhlaamista rajoitetaan kyselyjen mukaan etenkin Andalusiassa, Baleaareilla, Kanariansaarilla, Kantabriassa, Galiciassa, Madridissa ja La Riojassa.
Kuluttajansuojayhdistys muistuttaa, että alennustuotteilla on oltava samat takuut kuin normaalihintaisilla tavaroilla.





Tämän e-kirjan (









"


